tiistai 8. syyskuuta 2015

Suunnitelmat selviksi

Eilen oli punnitus viikon sairastelun jälkeen, jolloin ei tullut sitten yhtään liikuttua ja kotona tarkasti ruokailusuunnitelman mukaan (ravitsemusterapeutilta). Ja niin, paino nousut sitten 800 grammaa! Hyi hemmetti, mulle se on iso luku. Melkein kilon... Nyt oon sitten oikein kunnon valasnorsusikalehmä kun ei ole liikkunut oikeastaan yhtään. Nyt taas takaisin arkeen ja nopeasti!

Vaikka en yhtään tiedä mihinkä suuntaan haluan elämäni menevän, on silti yksi asia ollut aina mielessä; aijon saada sen mitä haluan, en aijo haudata unelmiani ihran alle. Vaikka pystyisin siihen kyllä itse, mutta se ei ole todellakaan niin helppoa, sillä olen vahdittavana, asun porukoillani. He katsovat kaiken viimeisen päälle, lukuunottamatta kouluruokaa ja erittäin deep dark secret-jumppiani jotka näkyvät sitten punnituksessa.
  On ollut ajatuksena että jos vain vetäisi yolot ja lihoisi, sitten kun viimein on ilman vahtimista niin voisi taas rauhassa palata havittelemaan tavoitetta. Mutta siihen en pysty.
  Toinen on se, että yritän saada kiloja lihasmassasta, eli treenaan ja syön, jottein ainakaan läskiä kertyisi. Tuokin on melko vaikeaa, koska jotta saisi lihasta pitäisi syödä ja se on haasteellista. Mutta se on vaikuttanut tähän asti turvallisimmalta vaihtoehdolta.

Ja nyt siis aloitan tuon sairastelun jälkeen taas tämän treeni/syömisohjelman, joka ei kyllä ole mikään ammatimainen tai kannattava kenellekkään, mutta näin itseäni varten:

Eli ma: vatsa ja selkä, ti: takalisto, ke: lepo, to: jalat ja pohkeet, pe: hauis ja ojentaja, viikonloppua en ole vielä kunnolla suunnitellut, mutta pilatesta ja ehkä lenkki.
Joka arkipäivä poljen myös 6km pyörällä ja ehkä vähän lisää pilatesta :D

Kouluun otan mukaan välipala hedelmän ja kotona treenin jälkeen proteinipatukan. Muut ruuat tavallisesti.


Päämäärä


tiistai 1. syyskuuta 2015

Pohtija

Viime yö oli poikkeuksellinen, mä itkin. Mulle se on hyvin harvinaista, että oikeasti saa purettua kipua ulos, koska nää viimeiset kuukaudet oon ollut täys kivinaama. Väsynyt jo itkemään.
Hoitajat ja terapeutit sanoo, että ihanaa, kun et itke, itkeminen pahentaa oloa. Itku ei ole lääke mihinkään... Jaa. No olenko mä sitten vaan poikkeus, koska itsestäni se tuntuu erittäin vapauttavalta, kun viimein saa sitä pahaa oloa jotenkin vuodatettua ulos. En varmaankaan ole.

Mä en voi elää näin, haluan nähdä ja tuntea. Mua käsketään menemään eteenpäin, mä haluan mennä eteenpäin. Mutta minne?
Käsketään kuuntelemaan asiantuntijoita ja tekemään mitä itse haluaa. Mutta miten voi tehdä muka molempia? Ja kun kumminkin, mä en voi tehdä kumpaakaan. En pysty. En halua luopua sairaudesta, en halua pysyä siinä. Ihan oksettaakin puhua koko paskasta, josta on jo jauhattu tarpeeksi menneen yhden ja puolen vuoden aikana. Ahdistaa. Eikä tän hetkinen flunssa helpota sitä yhtään.

Minun kalpeat makkarat olkaa hyvä :))

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Perässätulija

Mä olen erittäin huono pukemaan mun ajatuksia sanoiksi, varsinkin jos siitä haluaa julkista tekstiä (tosi lupaava kirjoittaja tai jotain). Mutta kaipa sitä vois yrittää kun jotenkin vaan tekee mieli?

Eli 14-vuotias likka jostain päin, syömishäiriöllä ja masennuksella lopullisesti pilattu. Haluaisi kovasti päästää irti mutta ikävä tulee liian kova. Osasto ei ollut oikea paikka ja sieltä olen onneksi saanut tieni raivattua kotiin, ainakin toistaiseksi. Haaveena oikean polun päättäminen ja ehkä joskus tuntea miltä tuntuu olla elossa.
Halu vielä joskus olla keiju ja syömisellä leikkiminen ei ole yhtään vähentynyt, mutta viiha sairautta kohtaan silti on. Ei siis ole mikään parantumisblogi, proana blogi tai mikään pro blää...

Saa nähdä löytääkö kukaan tänne blogin luo...mutta jos löytää saa ehdottomasti kertoa mulle mistä kaikesta haluaisi mun kertovan, paljon olis kirjotettavaa mutten yhtään tiedä mistä aloittais :D

Kuulumisia taas pian !



                                                                Olipas perseytetty aloitus :DD